Hofors Kommun logo, länk till startsida



Esikoulu- & kouluruokailu

Esikoulu- ja kouluruokailu Hoforsin kunnassa

Måltidsservice-yksikkö valmistaa ruoan esikouluihin ja kouluihin.

Ruokalista

Lounas tarjotaan päivittäin ennalta määritellyn ruokalistan mukaan. Ruokalistalta löytyy aina maidoton kasvisruokavaihtoehto.

Koulun ruokalistan voi katsoa etukäteen iPhone ja Android-puhelimissa. Ruokalistan voi myös ladata ilmaiseksi sovelluksen ”Skolmaten” kautta AppStoresta, Android Marketista ja OVI-sovelluskaupasta.

Erityisruokavalio esikoulussa

Lapsella on mahdollisuus saada samaa erityisruokaa esikoulussa, kuin mitä hän saa kotona. Erityisruoalla tarkoitetaan esimerkiksi ruoka-allergiaa, uskonnollista ruokaa tai laktovegetaarista ruokaa. Vegaaniruokaa ei tarjota esikoulussa, sillä tiettyjen mineraalien ja vitamiinien pitoisuus on alhainen.

  • Huoltajan tulee allekirjoittaa todistus lapsen uskonnollisesta tai laktovegetaarisesta ruokavaliosta.
  • Todistus allergiasta tai diabeteksesta johtuvasta erityisruokavaliosta tulee olla BVC:n (lastenlääkärin) allekirjoittama.

Todistus luovutetaan esikoulun henkilökunnalle, joka toimittaa todistuksen eteenpäin ruokaa valmistavalle keittiölle. Mikäli allergia/intoleranssi muuttuu, täytyy muutoksesta toimittaa uusi todistus.

Erityisruokavalio koulussa

Lapsella on mahdollisuus saada samaa erityisruokaa koulussa kuin mitä hän saa kotona. Erityisruoalla tarkoitetaan eri allergioita jne. Kasvisvaihtoehtoa suositellaan heille, joilla erityisruokavalio johtuu uskonnollisista syistä, eivätkä tästä syystä syö sianlihaa (noin kaksi kertaa viikossa). Muina päivinä he voivat syödä tavallista ruokaa. Vegaaniruokaa ei tarjota koulussa, sillä tiettyjen mineraalien ja vitamiinien pitoisuus on alhainen. Lomake erityisruokailua varten löytyy sivun oikealta valikosta, koulujen kanslioista, kouluterveydenhoitajalta sekä keittiöltä.

Todistus allergiasta tai diabeteksesta johtuvasta erityisruokavaliosta tulee olla lääkärin, kouluterveydenhoitajan tai ravitsemusterapeutin allekirjoittama.

Todistus luovutetaan koulun keittiöhenkilökunnalle.

Jotta voimme taata erityisruokavalion saatavuuden, täytyy uusi todistus luovuttaa joka vuosi, ennen elokuun viimeistä päivää.