Suomeksi
english
Hofors kommun
Hofors kommun


Dela Dela
Lyssna

Lyssna

Translate

Translate


Kansalaisaloite

Hoforsin kunnan asukkaat voivat jättää kansalaisaloitteen

Kansalaisaloitteesta:

  • Hoforsin kunnan asukkailla on oikeus antaa valtuutetuille käsiteltävä aihe, ns. kansalaisaloite.
  • Kansalaisaloitteen tulee olla kirjallinen ja sen allekirjoittaneita tulee olla yksi tai useampi henkilö. Henkilöiden nimenselvennys, osoite ja puhelinnumero tulee ilmoittaa aloitteessa.
  • Kansalaisaloitteen käsittelee aina edustajisto, jonka valtuusalueelle aihe kuuluu.
  • Eri aiheita ei saa tuoda esille yhdessä ja samassa kansalaisaloitteessa.
  • Kansalaisaloite tulee luovuttaa joko kunnanhallituksen toimistoon tai suoraan valtuuston toimistoon valtuuston kokoontuessa.
  • Kansalaisaloite tulee olla sen suuruinen, että valtuusto voi päättää asiasta vuoden sisällä asian käsittelyn aloittamisesta.
  • Kun kansalaisaloitteen aihe on käsitelty valmiiksi ja asiasta tehdään päätöksiä, tulee aiheen alullepanijaa ilmoittaa tästä.
  • Kansalaisaloitteen alullepanijalla on oikeus puhua edustajiston kanssa ehdotusta käsitellessä.
  • Kunnanhallituksen tulee kaksi kertaa vuodessa ilmoittaa keskeneräisistä kansalaisaloitteista. Ilmoitus tulee antaa hallituksen kokoontuessa huhtikuussa ja lokakuussa.

Hofors Kommun
813 81  HOFORS

Besöksadress:
Granvägen 8

Växel:
0290-290 00

Org nr:
212000-2296

Hofors Kommun
813 81  HOFORS

Besöksadress:
Granvägen 8

Växel:
0290-290 00

Org nr:
212000-2296